Valon ja varjon talo

Heikki Willamo & Kikka Niittynen

240 X 240 MM, SIDOTTU
208 SIVUA
KIRJOITTAJAT: HEIKKI WILLAMO, KIKKA NIITTYNEN
ULKOASU: VILLE KARPPANEN
SUOMI
ISBN 978-952-7441-17-6
2022
39 €

► Valokuvataiteilijat Heikki Willamo ja Kikka Niittynen ovat asuneet satavuotiaassa entisessä kansakoulussa Karjalohjalla lähes 30 vuotta. Valon ja varjon talo kertoo talon ja sen pihapiirin elämästä kahden valokuvaajan silmin. Historiallisen talon nostalginen henki ja vanhojen ikkunalasien synnyttämät valon ja varjon leikit ovat inspiroineet teoksen pakahduttavan kauniita ja hiljaisen arvoituksellisia valokuvia, joista osa on toteutettu perinteisellä camera obscura -menetelmällä. Myös talon elämään tärkeänä osana kuuluneet lukuisat kotieläimet sekä luonnonmukaisesti hoidetussa pihassa asuvat ja vierailevat villieläimet esiintyvät kuvissa persoonallisina yksilöinä.

Heikki Willamo on palkittu luonto- ja taidevalokuvaaja, joka on julkaissut lukuisia valokuvateoksia. Kikka Niittynen on Muurlan opiston valokuvauslinjan vastaava opettaja. Niittynen on toiminut vapaana valokuvaajana vuodesta 1995 alkaen, ja hänen teoksiaan on ollut esillä yksityis- ja yhteisnäyttelyissä.